Myyn 40 miljoonalla jätepuristimia vuodessa | Petri Salermo

Myyn 40 miljoonalla jätepuristimia vuodessa | Petri Salermo

July 6, 2026 · 1h 46m

About this episode

Petri Salermo discusses his career journey and insights on leadership during challenging economic times.

Petri Salermo astui työelämään keskellä 1990-luvun lamaa. Kun kysyimme häneltä, millaista oli elää ja tehdä työtä lama-ajan Suomessa, hän vastasi, ettei sitä juurikaan ajateltu. Aika oli toki vaikea ja talous heikoilla, mutta pohjimmiltaan hän teki työtään. Hän on aina ajatellut, että vaikeinakin aikoina on keskityttävä omaan tekemiseen ja löydettävä tapa menestyä.Tämä ajatus puhutteli meitä syvästi, sillä oma tarinamme kertoo yrityksen perustamisesta korona-aikana ja sen kasvattamisesta miljoonan euron liikevaihtoon Ukrainan sodan ja Suomen haastavan taloustilanteen keskellä. Emmekä mekään ole koskaan ajatelleet sitä sen kummemmin.Kun kysyimme eräältä suuresti arvostamaltamme tutulta, keitä ovat ne suomalaiset helmet, jotka olisi löydettävä ja joita ei ole vielä laajalti haastateltu mutta joilla on valtavasti osaamista ja annettavaa, hän nimesi Petrin.Petri aloitti myyjänä Europressillä, jätepuristimia myyvällä suomalaisella perheyrityksellä, kesällä 1992. 2000-luvun alussa hän siirtyi Lassila & Tikanojalle, jossa teki pitkän, yli 24 vuoden uran. Sen jälkeen hän palasi Europressille, tällä kertaa toimitusjohtajaksi. Näin ympyrä sulkeutui.Tässä jaksossa Petri kertoo…

People in this episode

Hosts: Aarni Hildén, Matti Kaira

Guest: Petri Salermo

Mentioned in this episode

Organizations: Europress, Lassila & Tikanoja

Places: Suomi

More episodes of Hildén & Kaira Podcast

Explore listener stats, chart rankings, contacts and more on the Hildén & Kaira Podcast podcast page.