
Jarmo Pekkarinen discusses LapWall's financial performance and future potential in the construction industry.
Rakennuselementtejä puusta valmistava LapWall teki viime vuonna vajaan kolmen miljoonan euron tuloksen ennen veroja. Yhtiön toimitusjohtajan Jarmo Pekkarisen mukaan tuloksella olisi ollut potentiaalia olla kuusi miljoonaa euroa parempi. Arvio on teoreettinen ja kuvaa sitä, millaista potentiaalia Pekkarinen uskoo LapWallin uudessa tehtaassa piilevän. Pekkarinen nostaa esiin tehostuskohteita, joista säästöjä aiotaan ottaa: tuotteen läpimenoaika, tehokkaampi materiaalien käyttö… Uudella osavalmistuslinjalla yksi ihminen tekee Pekkarisen mukaan samat työt, joihin nykyisin tarvitaan kahdeksan ihmistä. Asuntorakentamisen syväjää on iskenut LapWalliin viime vuosina. Yhtiö on paikannut asuinrakennusten seinäelementtimarkkinan romahtamista muilla tuotteilla, ja asuntorakentamisen osuus liikevaihdosta on pudonnut alle kymmeneen prosenttiin. LapWallin tavoitteena on sadan miljoonan euron liikevaihto vuoden 2030 loppuun mennessä. Tuotantokapasiteetin puolesta siihen on edellytykset. Samalla LapWall aikoo muuttua tuoteyhtiöksi. ”Asiakas saa paremman tuotteen halvemmalla. Jos asiakas haluaa laittaa oman sormenjälkensä tuotteeseen ja määritellä, että siinä pitää käyttää tällaisia ja tällaisia…
Explore listener stats, chart rankings, contacts and more on the Karon Grilli podcast page.